tiistai 22. huhtikuuta 2014

Susien kaatolupien saamisen vaikeus turhauttaa

Marjatta Kurvinen
Suomen susikanta on romahtanut salametsästyksen vuoksi. Tällä hetkellä Suomessa on noin 150 sutta.

STT
Susialueilla asuvat halutaan mukaan uudistamaan susikannan hoitosuunnitelmaa. Suomen riistakeskus on todennut, että suden suojelu onnistuu vain, jos susialueilla asuvat ihmiset hyväksyvät toimet.

Riistakeskus on avannut keskustelufoorumin, jossa kerätään kansalaisten mielipiteitä susikannan hoidosta ja ongelmista. Lisäksi asiasta tehdään tässä kuussa kansalaiskysely noin 5 000 suomalaiselle.

– Suden suojelu ei voi onnistua, jos sillä ei ole paikallisten ihmisten hyväksyntää. Yksi mahdollinen malli onkin, että jatkossa susikantaa hoidetaan paikallisesti, sanoo projektipäällikkö Mikael Luoma Suomen riistakeskuksesta.

Suomen susikanta on romahtanut salametsästyksen vuoksi. Tällä hetkellä Suomessa on noin 150 sutta.

Erittäin uhanalaiseksi luokiteltua sutta saa tällä hetkellä metsästää vain poikkeusluvilla. Lupa voidaan myöntää esimerkiksi erityisen merkittävää vahinkoa aiheuttavan suden kaatamiseksi.

Viime metsästyskautena susia kaadettiin poikkeusluvin 15. Lupia haetaan moninkertainen määrä.
Lupien saamisen vaikeus turhauttaa asukkaita siellä, missä eläin liikkuu lähellä asutusta.

(Lähde: www.kainuunsanomat.fi)
http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kainuu/susien-kaatolupien-saamisen-vaikeus-turhauttaa/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti