keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Tutkija on huolissaan metsäpeuran tulevaisuudesta – kestääkö kanta nykyisen suurpetomäärän?

 

Lentolaskennan mukaan Suomessa oli pari vuotta sitten metsäpeuran pääesiintymisalueilla vajaat 2 000 metsäpeuraa. Tulevan talven laskentatulokset näyttävät, kuuluuko metsäpeuralle hyvää vai huonoa.



Metsäpeuratokka.
Kuva metsäpeuratokasta on vuoden 2011 ilmalaskennoista. Kuva: YLE / Kalle Heikkinen

Tutkija Antti Paasivaara seuraa huolestuneena metsäpeurojen paluuta Venäjän kesälaitumilta Kainuuseen. Ainakin kaksi pannoitettua yksilöä on joutunut susien suihin Kuhmon Rytipalosen alueella.

– Pantapeuroja on vain kolmisenkymmentä, joten niiden perusteella ei saa kuvaa koko populaatiosta. Tilanne selviää ensi talven laskennoissa.

Pari vuotta sitten lentolaskennoissa Suomenselältä löytyi 1065 metsäpeuraa, Kainuusta 793.

 

Vaikeita päätöksiä edessä


– Tämän hetkinen tilanne ei ole metsäpeuralle suotuisa. Kainuussa on vahva susi- ja karhukanta. Peurat ovat vaarassa, koska hirviä on vähän, sanoo tutkija Antti Paasivaara Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.

Paasivaaran mukaan maa- ja metsätalousministeriö on vaikeiden päätösten edessä, jos metsäpeurakanta on pienentynyt reippaasti. On pakko miettiä, kuinka pitää peto- ja metsäpeurakannat sopivan kokoisina.

– Ei ole kovin monen vuosikymmenen juttu, että peurakunta supistuu rajusti, jos vasatuotto ei pysty korvaamaan aikuistappioita.

 

Lieksan lauma kiinostaa


Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos pannoittaa tällä viikolla metsäpeuroja Pohjois-Pohjanmaan Pyhännällä. Paasivaaran mukaan on tavoitteena saada panta noin viidelle metsäpeuralle.

– Jos lentotunteja säästyy, suuntaamme Lieksaan.

Lieksan metsäpeurat kiinnostavat tutkijoita, koska lauma on syntynyt hiljakkoin, muutamien vuosien aikana.  Kesän jälkeen Lieksan metsäpeurat vaeltavat viettämään talvea Sotkamoon ja Kuhmoon. Tarkkaa tietoa lauman koosta ei ole, mutta Paasivaara arvelee porukan kooksi noin tusinaa yksilöä.

– Jos saamme sieltä yhdenkin peuran pannoitetuksi, voisimme seurata sen suunnan porukan liikkeitä.


Esko Tikkanen Yle Kainuu 

(Lähde: www.yle.fi)
 http://yle.fi/uutiset/tutkija_on_huolissaan_metsapeuran_tulevaisuudesta__kestaako_kanta_nykyisen_suurpetomaaran/7540382

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti